Open access

Open access -artikkelien kirjoittajamaksut (APC)

 

Monet open access -lehdet rahoittavat toimintansa perimällä kirjoittajilta artikkelien julkaisumaksuja (article processing charge = APC).  Maksut voivat vaihdella muutamasta kymmenestä eurosta useaan tuhanteen euroon.

Kaikki avoimuuden periaatteella toimivat lehdet eivät kuitenkaan peri kirjoittajamaksuja. Ne rahoittavat toimintansa muulla tavoin.

Tarkista, että lehti mainitsee selkeästi artikkelin julkaisumaksun suuruuden omilla internetsivuillaan.

Kirjoittajamaksuista huolehtiminen on pääsääntöisesti tutkijan ainelaitoksen/tutkimushankkeen vastuulla. Avoimeen julkaisemiseen liittyvät maksut kannattaakin ottaa huomioon jo rahoituksen hakuvaiheessa. Jyväskylän yliopisto tukee avoimissa lehdissä julkaisemista toistaiseksi vain BioMed Centralin ja Springer Open -lehtien osalta.

Kirjasto maksaa BioMed Centralin ja SpringerOpen-palvelun kirjoittajamaksuista 50 %. Toinen 50 % maksusta jää tutkimushankkeelle/laitokselle. Alkuperäisestä kirjoittajamaksusta saadaan lisäksi 5 % alennus.

Kun artikkelisi hyväksytään julkaistavaksi, kustantaja huolehtii prosessin etenemisestä. Julkaisumaksusta vähennetään ensin alennus (5 %) ja loppuosa jaetaan kahteen osaan niin, että toinen osa (50 %) veloitetaan kirjaston ylläpitämältä tililtä ja toisesta puolesta lähetetään lasku tutkijalle tai laitokselle. Laskutusosoitteen voi yhteyshenkilö (corresponding author) sopia kustantajan kanssa.